perjantai 27. maaliskuuta 2015

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Aamulenkki

Eilen käytiin Pipan kanssa aamulenkillä Hitonhaudalla Laukaan Valkolassa. Ihan mielettömän hienot maisemat! Harmi ettei kuvasta näy jääputouksen todellinen koko.
Lenkki jäi kuitenkin hiukan lyhyeksi johtuen siitä että vastaan tuli alasmeno joka oli Pipalle ihan liian jyrkkä, liukas ja kaiken huippuna alasmeno oli sellanen hassu "tunneli" kivilohkareiden läpi. En todellakaan lähtenyt pakottamaan koiraa väkisin. Hetken siinä ihmeteltiin tilannetta ja syötin Pipalle herkkuja niin että rentoutui ja käännyttiin takaisin. Täytyy ehdottomasti käydä vielä uudelleen lumien aikaan ilman koiria kävelemässä läpi tuo "sola" :)

torstai 19. maaliskuuta 2015

Katkeruus

Kyllä... jokaista meistä sattuu joskus. Enemmän tai vähemmän.
Jokainen meistä kokee vastoinkäymisiä. Toiset niistä satuttaa enemmän kuin toiset.
Miksi asiasta ei päästä yli? Onko se sitä että ei anneta anteeksi? Onko asia jäänyt käsittelemättä? Puuttuuko "closure"? Miksi jäädään kantamaan kaunaa ja pahaa oloa?

Tuntuu että parisuhteen päättymisen jälkeen ollaan vihaisia vuosien jälkeenkin vielä sille toiselle.
Ei hyväksytä ex:lle uutta kumppania eikä ainakaan lasten elämään sitä uutta aikuista.
Miksi? Mitä tällä saavutetaan ja kuka tästä hyötyy? Ei ainakaan ne tärkeimmät... eli lapset.
Vai onko kenties kyse katumuksesta että päästi toisesta irti? Vai katellisuudesta että jonkun muun kanssa se joskus niin rakas ihminen onkin onnellinen vaikka itse sitä ei pystynyt toiselle antamaan?

Parisuhteen päättyminen on suuri asia. Asia joka satuttaa. Asia joka on käsiteltävä.

Mitä hyödytään siitä että ollaan katkeria? Ei mitään. Se syö sielua sisältä ja saa kaiken tuntumaan mustalta.
Itse jouduin käymään läpi todella rankan eron ja sen jälkeen olin katkera. Isolla K:lla.
Katkera siitä että ihminen jota olin rakastanut vuosia valitsikin toisen minun ja lasten sijaan. Kateellinen siitä että hän halusi antaa huomion ja hellyyden toiselle mikä olisi mielestäni minulle ja lapsille kuulunut. Ennenkaikkea kaduin sitä että itse tein virheitä joita en voinut enää paikata.
Kävin läpi vihan kaikki vaiheet kieltämisestä depressioon. Tie oli rankka mutta lopuksi hyväksyin asian. Löysin itseni ja oman identiteettini. Enää minun ei tarvinnut olla vihainen, katkera tai kateellinen. Minulla oli hyvä olla.

Mitä jos suhde on päätetty yhteisessä ymmärryksessä? Saako silloin olla katkera? Onko silloin katkera itselleen? Onko silloin katkera sille toiselle? Päteekö silloinkin samat kateellisuuden ja katumuksen "säännöt"?
En tiedä. Jokainen meistä on yksilö, jokainen suhde ja ero omanlaisensa.
Tärkeintä olisi päästä sinuiksi asian kanssa. Käsitellä rauhassa kaikki tunteet mitä ero tuo, niin hyvät kuin huonotkin. Ymmärtää ja hyväksyä, että se joskus niin rakas kumppani löytää vielä onnen jonkun muun kanssa. Lasten elämään tulee uusi ihminen joka välittää ja huolehtii yhtälailla heistä kuin omista lapsistaankin.

Katkeruus on turhaa, kaikkia suhteita ei vain ole tarkoitettu kestämään.
Elämästä ei kannata tehdä vaikeampaa kuin se onkaan.
Puhumalla asiat selviää ja kun asiat on käsitelty löytyy se onni jokaiselle.

Muistakaahan että jokainen meistä ansaitsee onnen, rauhan ja rakkauden.
Mutta niin kornia kuin se onkin... täytyy ensin rakastaa itseään ;) Niin se vain on!

LittleMsTassunen





tiistai 17. maaliskuuta 2015

Käden tarina...


Käsi 2vrk leikkauksesta
Käsi 5vrk leikkauksesta
Noniin. Nyt on aika purkaa tuo käsihommeli.

n.7v sitten olin pelaamassa sählyä ja mursin ranteeni. Ranne kipsattiin ja kiellettiin käyttämästä kättä mitenkään, murtuma oli paha.
Silloinen aviomieheni ei jäänyt kotiin auttelemaan lasten kanssa vaan painui toiselle puolen suomea työhommiin joten mitenkäs hoidat 8kk lasta täysin ja vain yhdellä kädellä? Noh... et mitenkään. Rikkinäistä kättä tuli siis käytettyä pakon sanelemana ja kahden viikon päästä todettiin ranteen luutuvan väärin joten kiikutettiin leikkuriin.
Leikkauksessa ranteen murtuma korjattiin metallilevyllä sekä yhdeksällä ruuvilla.
Leikkauksesta herättyäni totesin että mikään koskaan ikinä ei ole sattunut yhtä paljon. Käsi oli KIPEÄ!!!!!

Totesin myös sen, että pintatunto oli kädestä kadonnut :o
Tätä sitten selviteltiin lääkärin kanssa ja luvattiin hermoratatutkimukseen aika.
Postissa saapui leikkausaika rannekanavan avartamiseen. En osannut/kehdannut/uskaltanut tätä ihmetellä...kyllähän lääkärit tietävät mitä tekevät. Leikkaus oli huomattavasti helpompi eikä suinkaan niin kipeä kuin edellinen. Tunto käteen ei kuitenkaan palannut.

Seuraavaksi posti toikin luvatun ajan hermoratatutkimukseen. Siellä lääkäri oli todella suivaantunut että oli rannekanavaan kajottu ennen tutukimusta, tutkimuksessa kun selvisi että ongelma sijaitsee selvästi ranteeseen asetetun metallilevyn kohdalla. Eli yksi leikkaus .... täysin turhaan...
Noh... asia jäi sitten siihen : - Odotellaan jos vaikka itsestään hermoradat kasvaisivat yhteen ja tunto palautuisi. (eipä ole palautunut tähän päivään mennessä)

N. vuosi tästä käsi oli edelleen omituinen. Liikeradat rajoittuneet ja kipuili. Kävin siis lääkärillä. Otettiin kuvat ja kirran polilla kerrottiin käden olevan kunnossa ja kuvien perusteella näyttää hyvältä. Ainut mitä kuulemma voitaisiin tehdä on se että poistetaan levy ja ruuvit mutta leikkaukselle ei ole mitään hyvää perustetta ja saattaa jopa vain pahentaa tilannetta (näin kertoi lääkäri). Taas luotin kun enhän minä ole mikään lääkäri enkä tuollaisista asioista tiedä.
Lähdin siis lääkäristä sillä käsityksellä että tämän kanssa nyt vaan sitten kärsitään ja eletään...paska mäihä...

Vuosien varrella käsi kipeytyi entisestään ja uusia oireita ilmaantui... käsivarteen kasvoi kummallinen patti levyn kohdalle (siis levyn "vastapuolelle"), sormet alkoivat puutumaan kokonaan, käden kivut pahenivat jatkuvasti ja se naksuminen/paukkuminen/rutina kun kättä käänteli. Huh.
Muutamalle lääkärille tätä ihmettelin ja kukaan ei siihen tarttunut. Buranaa ja Panacodia vaan mukaan ja kotiin...kyllä se siitä.

Vihdoin työterveyslääkärillä asia otettiin vakavasti (vaikuttihan se työkykyyn niinkin paljon että loppujen lopuksi vakinainen työsuhde päätettiin tämän ongelman takia). Ensin epäili jännetupintulehdusta -> lepoa ja kortisonia -> ei apua.
Oireiden jatkuessa fyssarille, röntgeniin ja ortopedille. Ortopedi tuumas että levy on väärässä kohdassa :o ja laittoi lähetteen kirurgian poliklinikalle.
Kirran polilla lääkäri kertoi että levy on liian suuri, tulee luun "yli" ja hinkkaa täten kahteen suuntaan vieressä olevia jänteitä tmv kudoksia. Myös leikkaushaava oli hänen mukaan väärässä kohtaa : - ei ihmekkään jos on hermot vaurioituneet, tuossa kun menee tärkeimmät tuntohermot käteen. Haavan tulisi mennä tässä (piirsi sormella viivan 1-2cm nykyisestä leikkaushaavasta sivuun)
Leikkausjonoon siis.
Lähdin lääkäristä kovinkin sekavissa tunnelmissa. Toisaalta helpottuneena ja toisaalta hyvin ärsyyntyneenä, olihan tämä vaiva ollut jo vuosia ja kukaan ei sitä ole tosissaan ottanut.

Leikkausaika vihdoin saapui... Suunnitelmissa ottaa romut ranteesta pois ja availla/korjailla myös mahdollisesti jänteitä. Juuri ennen leikkausta pikainen tapaaminen lääkärin kanssa joka ilmoittikin että otetaan vain romut ranteesta pois. No.. näin tehtiin ja lääkäri totesi että ruuvit joilla levy on laitettu kiinni ovat olleet LIIAN PITKÄT myös, aiheuttaen näin ärsytystä hinkkaamalla lihaksiin ja jänteisiin.
Että tällä lailla!

Nyt on mennyt kaksi viikkoa leikkauksesta ja käsi on parempi kuin seitsemään vuoteen!!!!!!!!
Pintatunto ei ole palautunut mutta hälläväliä kun kivut on poissa ja kättä voi oikeasti käyttää!
Ihan käsittämätön olo että kaikki nämä vuodet olen ihan turhaan kärsiny kivuista, menettänyt yhden työpaikan, opiskellut työn jota luulin että en koskaan voi tehdä,  panikoinut tulevaisuudesta ja työmahdollisuuksista, lopettanut muutaman rakkaan harrastuksen ja ahtanut napaan lääkkeitä rekkalastillisia... TURHAAN!

Nyt kuitenkin näyttää tulevaisuus aivan mielettömän valoisalta ^.^




maanantai 2. maaliskuuta 2015

Käsioperaatio

Siinä se nyt on. Ei menny niin ku strömsössä mutta hengissä ollaan. Myöhemmin tarkemmin asiasta. Nyt on pää niin sekasin jännityksestä ja lääkityksestä että ei pysty mihinkään järkevään.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Koulutusviikonloppu

Okei :D mistäs sitä alottais. Alotetaan vaikka siitä että lauantai-aamuna lähdin 06.00 tohkeissani ajelemaan taas kohti Helsinkiä Vellan kanssa. Ajoin suoraa koulutuspaikalle Luukin ulkoilualueelle,  nopeasti vähän aamupalaa ja ei muuta kuin hommiin. Oli super opettavaista taas saada palautetta omista toimista omaa koiraa kouluttaessa. Mutta myös toisten kouluttajien analysointi ja uusien koirakkojen näkeminen oli ihan mielettömän antoisaa. Ennen kaikkea sitä jälleen kerran huomasi kuinka helppoa se onkaan ohjata muita, mutta kun itse oletkin kouluttajana niin johan on kädet ja jalat siellä ja tuolla ja palkka on myöhässä ja tulee väärästä suunnasta ja vaikka ja mitä :D  Näitä koulutusharjoituksia lisää :P
Koulutuksen jälkeen raahasin Vella-paran vielä uimaan ja oli meidän viimeinen uinti. Vella ei selvästikään tykkää. Veteen menoa vastusteli enemmän kuin viimeksi ja uintikierrokselta noustuaan näytti joka kerta lähinnä alistuneelta. Ei suinkaan iloiselta tai siltä että vähääkään hommasta tykkäisi. Turhaa kiusata pikkusta moisella enää. Suosittelen kyllä ehdottomasti kaikkia koiran omistajia kokeilemaan hommaa. Ihana nähdä niitä koiria jotka riemulla altaaseen hyppäävät ja oikeasti nauttivat sydämen täydeltä :)
Sitten lähdettiin "hotellille". Kuvat kertoo varmasti enemmän kuin tuhat sanaa. Lisänä vain sellanen "pikku"juttu että naapurihuoneessa jaksettiin riekkua 4.00 saakka aamulla ja herätyskello siellä soi 6.00 sekä 7.00. Eihän sillä mutta seinät olivat paperin ohuet ja kuullosti samalta kuin olisivat olleet samassa huoneessa mun ja Vellan kanssa. Täytyy sanoa että ilman Vellaa en varmasti olisi jäänyt. Huomasin kuitenkin että humalainen miesjoukko joka notkui sinisellä sisäänkäynnillä (joka oli siis auki yötä päivää ja toimi sisäänkäyntinä henkilökunnan poissa ollessa. hlökunta paikalla 8-16) väisti reippaasti Vellan muutaman murahduksen siivittämänä. Mun tyttö <3
Sunnuntaina silmät ristissä ILMAN AAMUKAHVIA (en tiedä kuinka selvisin :P ) Tuulia Applebyn luennolle aiheena koiran hormonitoiminta. Paljon asiaa ja muutama uusi fakta sieltä itsellekkin selvisi vaikka suurimmaksi osaksi olikin jo tuttua asiaa klinikkaeläinhoitajan opinnoista.
Kohta nukkumaan jotta aamulla jaksaa reippaana sairaalaan käsioperaatioon. Eipä lopu äksöni tästä mun elämästä :D
Toivottavasti teillä muilla on ollu hieman rauhallisempi viikonloppu ;)

LittleMsTassunen